Tutustu tietokirjailijaan

Petri Laukka

Petri Laukka on filosofian tohtori ja kulttuurihistorioitsija, joka työskentelee toimittajana. Hänen viimeisin teoksensa Pieni kansa pyristeli - sata tarinaa itsenäisestä Suomesta (2017) kertoo tapahtumista, henkilöistä ja ilmiöistä Suomen itsenäistymisestä nykyhetkeen. Petri Laukka on uusi Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluevastaava.

Petri Laukka

Kuva: Jarmo Kontiainen / Into

Petri Laukka, kuinka sinusta tuli tietokirjailija?

Olen oikeastaan koko ikäni lukenut kaunokirjallisuuden lisäksi tietokirjoja, joten tie oli selvä. Ollessani metrin prototyypin mittainen lainasin kirjastosta Richard Scarryn värikkäitä lastenkirjoja, jotka itseasiassa ovat tietokirjoja. Tiesin siis seitsemänvuotiaana, mitä tapahtuu lentokentällä, höyrylaivassa ja varsinkin kaupungissa, josta olin maalaisena tietysti pohjattoman kiinnostunut. Pidin jo ekaluokkalaisena tietokirjoja hauskempana tapana sivistyä kuin koulunkäyntiä.

Tietokirjailijaksi en koskaan ajatellut ryhtyä. Ajauduin toimittajan töihin, jossa kirjoittamisen lisäksi hankitaan tietoa, arvotetaan ja jäsennetään sitä. Tuolloin aloin ymmärtää tietokirjan tekemisen olevan vaativaa ja kunnioitettavaa puuhaa. Olen edelleen samaa mieltä.

Minkälaisia kirjoja kirjoitat?

Ensimmäinen julkaistu kirjani oli väitöskirjastani muokattu teos. Olin lähtenyt Richard Scarryn viitoittamana ihan pääkaupunkiin asti tutkimaan arkistoja. Illalla kapakassa törmäsin tuttuun Seiskan toimittajaan, joka kyseli väitökseni aihetta. Työnimen kuultuaan hän kertoi nokkansa haistavan, että "se kannattaa julkaista kirjana". Otin sitten yhteyttä kustantajaan ja he ottivat riskin. Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa ilmestyi syksyllä 2014. Alkuvuodesta 2017 julkaistiin toinen tietokirjani Pieni kansa pyristeli, joka oli osa Suomen virallista 100-vuotisjuhlintaa. Kolmas kirja on työn alla ja neljäs ideana takaraivossa.

Miten kirjasi syntyvät?

Ensin on idea, jota hahmottelen ja pyrin asettamaan mahdollisuuksien rajoihin muun muassa keskustelemalla eri ihmisten kanssa. Sitten alkaa pahin vaihe, kun mukaan astuu jättimäisiä esteitä asetteleva kaksikko: työ ja tuska. Olen hylännyt monta kirjaa idea-asteelle. En ole päästänyt heiveröisiä ideanpoikasia painimaan ylimpään painoluokkaan kuuluvan kaksikon kanssa. Ideoita ei kannata koskaan tappaa.

Minkälaista kirjallisuutta luet?

Luen tietokirjoja erittäin laajasti, olen kaikkiruokainen sivistyksen suhteen. Myös kaunokirjallisuutta seuraan, mutta uutuuksien sijaan päädyn usein ottamaan käteeni Haanpäätä, Huovista, Liksomia, Hasekia ja venäläisiä humuja.

Minkä tietokirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?

Jokainen kirjoittaa omat kirjansa, mutta kenties Uno Harvan Suomalaisten muinaisusko on sellainen - niin, ja tietysti Olavi Paavolaisen matkakirjat.

Millaisena näet kirjan tulevaisuuden?

Kirja on eräs jaloimmista ja henkilökohtaisimmista kommunikaation muodoista. Siinä lukija muodostaa elävän suhteen tekstiin tai vaihtoehtoisesti paiskaa opuksen takkaan. Luulenpa, että kun selviämme kuumimmasta kännyköillä ja internetillä toimivasta sosiaalistusvaiheesta, huomaamme kirjan hiljaisen vetovoiman. Kirjan ääreen voi pysähtyä. Se on suuri vahvuus.

Kuinka tietokirjailija pärjää?

En itse ainakaan pärjäisi pelkkänä tietokirjailijana. Myynnistä ei tule suuria summia. Päivätyö mahdollistaa yötyön eli rankat huvit: kirjojen kirjoittamisen. Apurahat ovat tärkeitä pieninäkin puroina: niiden ansiosta voi ottaa virkavapaata.

Millainen on hyvä tietokirja?

Ensiksi pitää olla sujuva kirjoittaja, toiseksi täytyy olla kyky löytää laajasta aineistosta oleellisin tai suppeasta aineistosta laajemmat merkitykset. Pitää osata kysyä ja kyseenalaistaa. Lähdekritiikkiä ja asioiden arvottamista ei voi kyllin korostaa.

Mikä on seuraava kirjasi tai mitä on työn alla juuri nyt?

Teemme Ari Turusen kanssa työryhmänä kirjaa solvaamisen ja vihapuheen kulttuurihistoriasta. Ari on vanha opiskelukaverini toimittajakoulutuksen ajoilta. Hän taitaa olla yksi Suomen käännetyimpiä tietokirjailijoita ja kovan tason ammattilainen. Vihapuhekirjan teossa olemme juuri nyt siinä työläässä ja tuskaisassa vaiheessa − jota on muuten yllättävän helpottavaa sietää kahteen pekkaan.  

 

29.6.2018