Tutustu tietokirjailijaan

Paula Moilanen

Helsinkiläinen lasten- ja nuortentietokirjailija Paula Moilanen on työskennellyt uransa aikana niin oppikirjailijana, opettajana kuin kirjastonhoitajanakin. Hän on edistänyt kirjoitustoimensa ohessa lasten- ja nuortentietokirjallisuuden asemaa ja painottanut muun muassa kuvituksen merkitystä. Moilanen palkittiin Suomen tietokirjailijat ry:n lasten- ja nuortentietokirjapalkinto Tietopöllöllä marraskuussa 2015.

Paula Moilanen

Kuva: Paavo Moilanen.

Paula Moilanen, kuinka sinusta tuli tietokirjailija?

Minua pyydettiin 1984 syksyllä WSOY:n uuteen äidinkielen oppikirjasarjaan lähinnä sen vuoksi, että mukaan tarvittiin suulliseen esitykseen erikoistunut luokanopettaja. Olin juuri ollut kouluttamassa Helsingin opettajia ja sen seurauksena minuun otettiin yhteyttä.

Epäilin kykyjäni kirjoittajana, mutta erinomainen ja monipuolinen työryhmä uskoi minuun. Sillä tiellä viivyin yli kaksikymmentä vuotta. Tuona aikana syntyi kolme pitkää äidinkielen sarjaa, kaksi käsialavihkoa ja kaksi lisälukemistoa. Siinä rääkissä minusta tuli myös kirjoittaja.

Minkälaisia kirjoja kirjoitat?

Kirjoitan tietokirjoja, joilla uskon olevan tarvetta tai merkitystä lapsen ja nuoren kasvuun. Historia on sellainen alue, josta ei ole paljon lapsille kirjoitettu. Ennen kaikkea pyrin siihen, että kirjani toimisivat myös lasten ja aikuisten yhteisissä lukuhetkissä ja keskustelun herättäjänä niin kouluissa kuin kodeissakin. Parhaiten tämä mielestäni onnistuu juuri historiallisissa kirjoissa.

Miten kirjasi syntyvät?

Kaikki lähtee joko ideasta tai sellaisesta aiheesta, jonka koen tärkeäksi ja josta ei ole paljon kirjoitettu. Alan etsiä aiheesta riippuen tietoa arkistoista, kirjallisuudesta, pitäjien historioista ja jopa ulkomaisista museoista asti. Kerään tiedot tietorungoiksi. Tämä on mielenkiintoinen ja jopa vuosia vievä vaihe. Vaikka kirjoitan etupäässä lapsille, tiedossa en halua fuskata.

Jossakin vaiheessa tiedonkeruu on lopetettava ja ryhdyttävä miettimään tarinan juonta, rakennetta ja muotoa. Tässä vaiheessa myös kirjan henkilöt saattavat olla jo varsin eläviä. Esimerkiksi Herttuan hovissa -kirjani pikkupiika Brita oli niin innokas, että tupsahti aamu-uniini.

Kahdessa uusimmassa kirjassani Keinuhevonen ja Repun salaisuus olen käyttänyt omaa ja sukuni historiaa hyväkseni. Näissä kirjoissa on kolme tapahtuma-aikaa ja kolme sukupolvea. Molemmissa isäni elää onnellista lapsuuttaan 1920-luvulla. Hän kaatui sodassa juuri ennen syntymääni, mutta pystyin eläytymään hänen lapsuuteensa tätieni haastattelujen ja kirjeenvaihdon avulla.

Minkälainen prosessi on herättää arkistolähteet ja eletty elämä eloon lapsia ja nuoria kiinnostavaksi tarinaksi?

Lapset ja nuoret voivat ymmärtää aikaa taaksepäin, jos lähdetään omista vanhemmista ja isovanhemmista. Siksi kirjoissani on yleensä kolme sukupolvea. Se antaa myös kirjoittajalle mahdollisuuden kuvata tapahtumia kauemmaksi menneisyyteen vaikkapa isoäidin muisteluina.

Kaikissa kirjoissani tutustutaan entisajan elämään kuitenkin lasten ja nuorten kokemuksina. Ensimmäiset historialliset kirjani Herttuan hovissa ja Vallan varjoissa sijoittuvat 1500-luvulle.

Päähenkilöiksi valitsin Muurarimestarin perheen ja ennen kaikkea lapset Britan ja Jaakon, jotka pääsivät vanhempiensa ohella hoviin työhön. Näkökulma on tarinassa päähenkilöiden, joiden kasvutarinan mukana tutustutaan Turun kaupungin ja Yläsatakunnan maaseudun elämään.

Kirjoittaessani palmikoin tietorungot yhteen kuin pullapitkon säikeet niin, että asiat ja tapahtumat istuivat vuodenkiertoon. Tieto kulkee silloin mukana ikään kuin tapahtumien taustana ja ajankuvana, joiden päälle asetan henkilöhahmot. Juoni syntyy tietosisällyksestä. Minun pitää keksiä vain ne lukijaa koukuttavat sattumat.

Myös taitava tietokuvitus on historiallisissa kirjoissa keskeinen. Se tukee ymmärtämistä ja antaa samalla aiheita keskusteluun aikuisen kanssa. Kirjoittajan ja kuvittajan yhteistyö on tiivistä, mikä vaatii molemmilta luottamusta ja pitkää pinnaa. Parhaimmillaan molemmat tukevat myös toisensa työtä eli yhteinen projekti jatkuu taittoon asti. Tieto ja kuva kulkevat silloin mukana ikään kuin tapahtumien taustana ja ajankuvana. Tieto, juoni ja kuvitus ruokkivat toisiaan ja tietysti minua.

Kirjojasi voisi kuvailla narratiivisiksi tietokirjoiksi. Miten tärkeänä näet tarinallisuuden juuri lasten- ja nuortenkirjoissa?

Juonellinen tarina toimii kuin lusikka, jolla tieto voidaan syöttää lukijalle tai kuuntelijalle. Kun kirjan päähenkilöt elävät ja seikkailevat omassa ajassaan, tunnetieto auttaa lasta eläytymään tarinaan. Tätä tukee ja rikastaa myös hyvä ja mahdollisimman ajanmukainen tietokuvitus. Kun omien vanhempien ja isovanhempien tarinat alkavat kiinnostaa, kasvaa lapsille juuret omaan sukuunsa.

Minkälaisista kirjoista pidät itse?

Luen historiallisia tietokirjoja ja romaaneja sekä hyvin kirjoitettuja elämäkertoja. Ihailin Mirkka Lappalaisen kykyä kirjoittaa vetävästi Pohjolan Leijonasta. Viimeisin lukukokemukseni on Matti Röngän Eino.

Minkä tietokirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?

Yritän pitää katseeni nyt keskeneräisessä työssäni.

Millaisena näet kirjan tulevaisuuden?

Kyllä kirja on niin mukava kädessä, laukussa tai sängyssä, etten usko sen häviävän.

Kuinka tietokirjailija pärjää?

Varsinkin lasten- ja nuortentietokirjailija tekee työtään kutsumuksesta. Kustantajat eivät halua tai voi maksaa kuvituksesta. Niinpä kirjat ostetaan ulkomailta. Näiden kirjojen tietosisällys on usein kaikkea muuta kuin kotimaista tai siinä mielessä tarpeellista.

Koulutkaan eivät rahanpuutteessaan kykene ostamaan kirjoja. Apurahat ovat ainoa pelastus, jotta yleensä kotimaista tietokirjaa kukaan viitsisi tehdä. Mutta silloinkin kirjoittajan on jaettava kuvittajan kanssa tulonsa, jotta valmista tulisi. Onneksi minulla on ollut tietokirjailijoiden apuraha ja opettajan eläke, mutta kuvittajillani ei ole ollut.

Mikä on seuraava kirjasi?

Kerään aineistoa isoäitini tarinaan. Olen haukannut taas niin ison palan, että ”Kullankaivajan tytär” viipyy ja viipyy. Mutta mielenkiintoinen prosessi on taas käynnissä. Tämä ei kuitenkaan nyt ole varsinaisesti lapsille.

14.1.2016