Tutustu tietokirjailijaan

Olli Löytty

Olli Löytty

Kuva: Heini Lehväslaiho.

Muut tittelisi:

Tutkija.

Asuinpaikkasi?

Asun Tampereella.

Minkälaisia kirjoja kirjoitat?

Aiheitani ovat olleet suomalaisuus, kulttuurien kohtaaminen ja mielikuvat vieraista kulttuureista Suomessa.

Tutkimustekstejä yritän aina kirjoittaa niin, että niitä voisivat lukea myös sellaiset aiheesta kiinnostuneet ihmiset, jotka eivät ole perehtyneet kirjallisuuden- tai kulttuurintutkimuksen erityiskieleen.

Siksi olenkin erityisen kiinnostunut tekstilajista nimeltään essee, joka merkitsee minulle eräänlaista vapauden valtakuntaa. Tavoitteiltaan essee saattaa monella tapaa muistuttaa tutkimuskirjallisuutta, mutta siinä ei tarvitse noudattaa tutkimuskirjoittamisen muodollisia ja rakenteellisia konventioita.

Kuinka sinusta tuli tietokirjailija?

Kerron itselleni tarinaa, jonka mukaan ajauduin alalle hieman vahingossa sen kautta, että työskentelin vuosia tieteellisiä tekstejä julkaisevassa kustantamossa. Toisaalta olin jo lapsena aika varma siitä, että minusta tulee kirjailija. Ennen yliopistoon pääsemistäni ajattelin lahjakkuuteni viittaavan pikemmin huumorin saralle. Se on tietysti aika ironista, sillä mikään tekstilaji ei ole niin kaukana huumorista kuin tutkimusteksti.

Miten kirjasi syntyvät?

Käytännössä monet tekstit muovautuvat pitkän ajan kuluessa, kun testailen ajatuksiani esitelmissä ja opetustilanteissa tai lyhyissä tilapääteksteissä. Yksin puurtaminen on raskasta ja ahdistavaa, mutta samalla myös palkitsevaa. Jokainen omaperäinen kielikuva on aina voitto. Erityisesti pidän viimeistelyvaiheesta, oman tekstin editoimisesta. On aina mahtavaa havaita, miten hienoja tehoja tekstiin voi saada delete-näppäimen avulla.

Monet tekstit ovat syntyneet yhteistyönä muiden kanssa. Olen valantehnyt laumaeläin ja pidän kovasti yhteiskirjoittamisesta. Viimeisin kirjani, klassista musiikkia käsittelevä Sinfoniaanisin terveisin, syntyi minun ja Minna Lindgrenin välisenä kirjeenvaihtona. Se oli aika ideaali tapa tehdä kirja.

Mikä tietokirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?

Ruotsalaisen Sven Lindqvistin Tappakaa ne saatanat teki aikoinaan suuren vaikutuksen. Kirjassa osoitetaan, että Afrikan mantereen väitetty pimeys onkin valkoisen valloittajan langettama varjo.

Lindqvistin esseemuotoinen kirja tarjosi mallin toisaalta siitä, miten kirjallisuus kytketään maailmaan, ja toisaalta siitä, miten kirjoittaja voi sijoittaa itsensä tekstiin ilman, että se vaikuttaa (ainakaan pelkältä) itsetehostukselta ja niin, että ratkaisu tukee kirjassa esitettyjä argumentteja.

Millaisena näet kirjan tulevaisuuden?

Paperille painettu kirja menettää todennäköisesti merkitystään kulttuuriteollisuudessa tulevaisuudessa, mutta ei tietystikään häviä minnekään. Pystynpä hyvin kuvittelemaan sellaisenkin skenaarion, jossa ”kirjakirja” tulee uudestaan muotiin.

Se, että tietokirjallisia tekstejä tullaan tulevaisuudessa lukemaan yhä enemmän erilaisten härpäkkeiden näytöiltä, ei tarkoita millään muotoa, että noiden tekstien merkitys ihmisten elämässä vähenisi.

Kuinka tietokirjailija pärjää?

Koska olen niin sanotusti pätkätutkija, olen pyrkinyt valmistautumaan henkisesti aikaan, jolloin elätän itseni niin sanotusti vapaana kirjoittajana. Ajattelen optimistisesti, että askeesi tekee ihmiselle vain hyvää.

Sinut palkittiin juuri Tietokirjailijapalkinnolla Helsingin Kirjamessuilla. Miltä huomionosoitus tuntui?

Aivan mahdottoman hyvältä.

 

27.10.2014