Tutustu tietokirjailijaan

Juha Suoranta

Juha Suoranta

Kuva: Harri Hinkka

Oletko tietokirjailija vai oppikirjailija?

Niitä on vaikea erottaa, siksi sanon että tieto- ja oppikirjailija.

Muut tittelisi?

Toimin Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön johtajana (2011) ja aikuiskasvatuksen professorina.

Asuinpaikkasi?

Olen syntynyt ja asun Tampereella.

Mitä kirjoja kirjoitat?

Kirjoitan oppi-, tieto- ja puheenvuorokirjoja sekä päivätyökseni tutkimuksia.

Kuinka sinusta tuli tietokirjailija/oppikirjailija?

Julkaisemalla vuonna 1998 kirjan Johdatus laadulliseen tutkimukseen yhdessä Jari Eskolan kanssa.

Miten kirjasi syntyvät?

Kirjoitan kirjan perusmateriaalin usein ensin artikkelimuodossa tai muina pienempinä paloina. Paloista syntyy kokonaisuus, jos on syntyäkseen. Mietin myös paljon kirjan rakennetta, että se kantaisi.

Mitä tietokirjailijana toivot?

Että osaisin jaksottaa työni entistä paremmin, löytää vuoden kiertokulusta rauhaisaa aikaa kirjoittamiselle. Vastaanottokeskus-kirjan (2011) kohdalla se onnistuikin, kun sain asua muutamia viikkoja Berliinissä. Kun perusmateriaali oli jo kirjoitettuna, sen työstäminen kokoon onnistui hyvin.

Millaisena näet kirjan tulevaisuuden?

Kirja elää monin muodoin, nyt ja tulevaisuudessa.

Kuinka tietokirjailija pärjää?

Päivätyö eräänlainen taksvärkki, jolla saa aikaa kirjoittamiseen. Pelkällä kirjoittamisella elää harva.

Miltä tuntuu saada palkinto?

Olin syömässä rakkaani kanssa, kun puhelin soi. Yllätyin ja iloitsin.
 


8.2.2012