Tutustu tietokirjailijaan

Jere Jäppinen

Jere Jäppinen

Muut tittelisi?

FM, Helsingin kaupunginmuseon tutkija ja tiedottaja.

Asuinpaikkasi?

Helsinki

Mitä kirjoja kirjoitat?

Työni Helsingin kaupunginmuseossa tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisiin kirjoitustöihin ja pienimuotoisiin tutkimushankkeisiin. Ominta tutkimusalaani on Helsingin vanhempi musiikinhistoria, josta olen tuottanut paitsi tietokirjan myös neljä cd-levyä. Musiikkiin liittyvistä kirjoistani itselleni läheisin ja myös lukukokemuksena antoisin lienee silti kuoroni, Hämäläis-Osakunnan Laulajien, historiateos Osakunnan hauskin joukko.

Museossa on keskeistä popularisointi, joten kirjani tähtäävät kulttuurihistorian esittelyyn laajalle yleisölle. Museourani alkoi 20 vuotta sitten Työväenasuntomuseossa, joka herätti kiinnostuksen arkipäivän historiaan ja kannusti laatimaan palkitun Yhdeksän pientä kotia -kirjan.

Ruokahistoria kutkuttaa, ja haluaisin joskus tehdä historiallisen keittokirjan. Samoin lapsille kirjoittaminen houkuttaa. Runoaapiseni Eläimiä Helsingissä kaipaisi jatkokseen kirjaa kasvien vaiheista. Olen myös kehittänyt uusia tiedonjulkistusmuotoja, muun muassa kaupunginmuseon suosittujen tarinajoulukalenterien sarjan.

Kuinka sinusta tuli tietokirjailija?

Kirjoittaminen on kouluajoista asti ollut minulle mieluista. Opiskeluaikana ainejärjestön lehteen - kainosti salanimellä - laatimani kepeät populaariartikkelit ja niiden myönteinen vastaanotto synnyttivät innostuksen julkaista lisää. Vakinaistuttuani Helsingin kaupunginmuseossa 1999 ja varsinkin toimenkuvani täsmennyttyä tiedotukseen kirjoitus- ja toimitustehtäviä alkoi tulla solkenaan, enkä ole niitä toppuutellut, pikemmin päinvastoin. Kaupunginmuseo on aktiivinen pienkustantaja, joten kirjaideoita on varsin helppo toteuttaa.

Miten kirjasi syntyvät?

Kuten kai useimmat museoiden tutkijat kirjoitan lähinnä työajan ulkopuolella iltaisin ja öisin. Kirjoittaminen, kielen tuottaminen, ei ole minulle vaikeaa, mutta tietotekstin vaatima laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen, jäsentäminen ja tiivistäminen edellyttävät paljon paneutumista ja ajatustyötä.

Suuri kirjoitushanke tuo mieleeni rakennustyömaan tai puutarhan: raamit hahmottuvat hiljalleen, mutta tekstissä vaellellessa löytyy aina jokin repsottava paikka, joka kaipaa korjausta, paikkausta tai karsimista. En kai ole systemaattisimpia kirjoittajia, ja loppusuoralla tahtoo usein tulla kiire.

Oman haasteensa kirjantekoon tuo se, että yleensä huolehdin koko tuotantoprosessista: kuva- ja kustannustoimituksesta, käännätyksestä, graafisen suunnittelun ja painatuksen ohjauksesta sekä vielä tiedotuksesta ja markkinoinnistakin. Tämä on antoisaa mutta joskus aika raskasta.

Mitä tietokirjailijana toivot?

Virkatyön ohessa kirjoittavana haaveilen siitä, että voisin edes joskus keskittyä täysipainoisesti tutkimus- ja kirjoitustyöhön. Koskaan ei tunnu olevan aikaa perehtyä aiheeseen kyllin syvällisesti, eikä populaariteos usein edes salli kovin perinpohjaista esitystä. Iän karttuessa yötyö ja määräaikapaineet alkavat rasittaa enemmän, ja monet kaavailemani hankkeet ovat niin laajoja, että niiden toteutus muun työn ohessa ei onnistu. Toisaalta nautin museotyön vaihtelevuudesta ja monipuolisuudesta enkä vaihtaisi sitä kokonaan kirjoituskammion rauhaan.

Millaisena näet kirjan tulevaisuuden?

Vaikka käytänkin nettiä ahkerasti, en usko kirjan katoavan. Kirja on esineenä ja lukukokemuksena parhaintakin lukulaitetta nautittavampi. Historiantutkijan näkökulmasta kirja on yhä vankka ja varma tiedon tallennusmuoto: satoja vuosia vanhat kirjat ovat edelleen käytettävissä, mutta kymmenen vuoden takainen tiedosto ei ehkä enää aukea. Kirjastojen hakujärjestelmät ovat luotettavia ja tehokkaita, eikä verkon ääretön mutta sotkuinen tietoavaruus voi niitä täysin korvata.

Miten tietokirjailija pärjää?

Museotyöntekijällä pieni palkka toki juoksee mutta kirjoitusajasta on aina puutetta. Tämän kanssa on elettävä.
 

4.5.2011