Tutustu tietokirjailijaan

Helena Ruuska

FT Helena Ruuska on Helsingin normaalilyseon äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori sekä oppi- ja tietokirjailija, joka palkittiin Oppikirjailijapalkinnolla tammikuussa 2018. Hän on myös Suomen tietokirjailijat ry:n Uudenmaan aluevastaava. Ruuska on ollut laatimassa oppimateriaaleja alakouluun, yläkouluun ja lukioon 1990-luvulta asti. Lisäksi hän on kirjoittanut elämäkertoja. Tällä hetkellä työn alla on elämäkerta Hugo Simbergistä. Helena Ruuskan mukaan hyvä oppikirja on kuin ”sydän, joka pumppaa oppimiseen verta”.

Helena Ruuska

Kuva: Pertti Nisonen

Helena Ruuska, kuinka sinusta tuli oppi- ja tietokirjailija?

Vahingossa, tuplavahingossa.

Olen tehnyt opettajaksi valmistumisestani saakka oppimateriaaleja omille oppilailleni. Muistan, miten vuosia sitten eräs opiskelukaverini oli päässyt mukaan Otavan oppikirjatyöryhmään ja sanoin hänelle, että minuakin kiinnostaisi tehdä oppimateriaaleja. Pian olin Sanataituri-sarjan lausunnonantaja ja vähän ajan kuluttua ryhmän jäsen. Sen jälkeen olen tehnyt kolme muuta äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjasarjaa eri luokka-asteille ja yhden lukemiston.

Elämäkertoja aloin kirjoittaa, kun tietokirjallisuuden ja tietokirjoittamisen professori Pirjo Hiidenmaa totesi väitöskaronkassani marraskuussa 2010, että väittelijän velvollisuus olisi nyt kirjoittaa Marja-Liisa Vartion elämäkerta, sellaista ei nimittäin ole. Väitöskirjani käsitteli Vartion romaania Kaikki naiset näkevät unia. Vähän aikaa ryittyäni ryhdyin hommiin ja sillä tiellä olen edelleen. Parhaillaan keitän kasaan neljättä elämäkertaa, tällä kerralla taiteilijaelämäkertaa Hugo Simbergistä.
 
Minkälaisia kirjoja kirjoitat?

Kirjoitin yli kaksikymmentä vuotta oppikirjoja ja niihin liittyviä muita pedagogisia oppimateriaaleja. Nyt keskityn elämäkertoihin – kirjailijoiden ja taiteilijoiden elämäkertoihin. Lajini on narrative nonfiction. Olen siitä todella innostunut ja luulen löytäneeni kertojan ääneni nimenomaan oppikirjoja kirjoittamalla – miten sanoa asiat yksinkertaisesti ja selkeästi. Kuten opetuksessakin, tietokirjassakin tulee olla draaman kaari, jotta oppija tai lukija jaksaa pysyä mukana.
 
Minkälaista kirjallisuutta luet?

Luen paljon kaunokirjallisuutta, suomalaista proosaa. Pohjustaessani elämäkertoja luen paljon tietokirjallisuutta, jotta saan rakennettua kirjoihini toimivan ajankuvan. Olen myös alkanut lukea muiden kirjoittamia elämäkertoja. Lukisin varmasti vielä enemmän ellen itse kirjottaisi, sillä kun oma kirja pyörii mielessäni, en välttämättä pysty keskittymään muihin tarinoihin.
 
Miten kirjasi syntyvät?

Kaaoksesta.

Luen ensin paljon (kaiken) aiheeseen liittyvää ja teen hajanaisia muistiinpanoja. Otan valokopiota ja ostan antikvariaateista kirjoja, joihin voin sitten tehdä merkintöjä. Kaisa-kirjasto ja Kansalliskirjasto ovat lempipaikkojani.
Kun erilaisiin tiedostoihin ja vihkoihin tekemistäni sotkuisista merkinnöistä alkaa hahmottua jotain, teen ensimmäisen disposition, jota muutan koko ajan, kun tietoa ja ymmärrystä karttuu lisää. Disposition mukaan kirjoitan sieltä, mistä teksti lähtee parhaiten vetämään. Luen ja korjaan loputtomasti omaa tekstiäni. Luen lisää lähdekirjallisuutta. Jossain vaiheessa sitten on pakko kirjoittaa teos alusta loppuun ja katsoa, onko siinä minkäänlaista punaista lankaa.

Kustannustoimittaja ja kuvatoimittaja ovat todella tärkeitä, sillä omat ideat sokaisevat. Heidän ammattiosaamistaan on lukijan puolesta puhuminen liian yltiöpäiselle tietokirjailijalle. Kirjoituseuforiassa saattaa nimittäin unohtua, että kirjojahan kirjoitetaan lukijoille.
 
Mitä tietokirjailijana toivot?

Aikaa keskittyä tutkimiseen ja kirjoittamiseen.
 
Millaisena näet oppimateriaalien tulevaisuuden?

Oppimateriaalit muuttuvat digitalisaation myötä, mutta en osaa ennustaa mihin suuntaan. Toivottavasti niitä kirjoittavat ja tekevät edelleenkin ammattilaiset. Itse keskityn nyt muuhun tietokirjoittamiseen – oppilaille ja opiskelijoilleni teen toki koko ajan materiaalia, jota käytän myös opetusharjoittelijoita ohjatessani. Tällä hetkellä kehittelemme kollegani kanssa lukiomateriaalia – lukiohan uudistuu päätä huimaavaa vauhtia.
 
Kuinka tietokirjailija pärjää?

Olen päivätöissä Helsingin normaalilyseossa, joten aikapula on suurin ongelmani.

Onneksi herään hyvin aikaisin aamulla ja ehdin usein kirjoittaa pitkät pätkät ennen töihin lähtöä. Apurahat toki ovat auttaneet ottamaan virkavapaata, mutta omasta työstä ei ole aina helppo irrottautua: olen sitoutunut myös oppilaisiini ja muihin kouluun liittyviin työtehtäviin.

Parhaiten minulle sopisi jakaa viikkoni siten, että ole kolme päivää koulussa ja kaksi päivää kirjoittamassa, mutta sellainen ei ole käytännössä mahdollista.
 
Sait tammikuussa 2018 Oppikirjailijapalkinnon ansioistasi oppikirjailijana. Miltä tällainen huomionosoitus tuntuu?

Ihanalta.

Oppikirjailija saa harvoin tunnustusta, vaikka hänen kirjojaanhan todennäköisesti luetaan enemmän kuin monia muita kirjoja. Julkisuudessa ja myös ihmisten puheissa tulee aina ensin kaunokirjallisuus, sitten tietokirjallisuus ja viimeisenä ja vähäisimpänä oppikirjallisuus. Oppikirjat ovat huolehtineet – ja toivottavasti huolehtivat jatkossakin – tulevien sukupolvien tiedoista, taidoista ja arvomaailmasta. Siksi ei ole ihan sama, millaisia oppikirjoja kirjoitetaan, kustannetaan ja käytetään.
 
Millainen on mielestäsi hyvä oppikirja?

Hyvä oppikirja keskittyy oleellisen ja osaa esittää havainnollisesti pääasiat. Hyvä oppikirja antaa toimivat työvälineet, joilla tutkia monimuotoista ja jatkuvasti muuttuvaa maailmaa. Oppikirja on kuin sydän, joka pumppaa oppimiseen verta.

 

23.2.2018