Tutustu tietokirjailijaan

Esko Valtaoja

Esko Valtaoja on avaruustähtitieteen emeritusprofessori, joka on kirjoittanut yleistajuisia tietokirjoja luonnontieteen ja filosofian alalta. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on Kaiken käsikirja - Mitä jokaisen tulisi tietää? (2012). Valtaoja palkittiin vuoden 2020 Warelius-palkinnolla laajasta ja korkealaatuisesta tietoteostuotannosta ja merkittävästä vaikutuksesta suomalaiseen tietokirjallisuuteen.

Esko Valtaoja

Kuva: Jukka Lariola

Esko Valtaoja, kuinka sinusta tuli tietokirjailija?

Sattumalta ja epähuomiossa. Olin viidenkymmenen, kun ensimmäinen kirjani ilmestyi, joten mitään pakottavaa kirjoittamisen tarvetta ei elämässäni selvästikään ole koskaan ollut. Aloin vain 90-luvun lopulla niin sanotusti ammatin puolesta kyllästyä silloin kaikkialla melskaaviin ufohörhöihin, Juhaneihin, Rauni-Leenoihin sun muihin, ja kun suomeksi ei ollut saatavilla yhtään ajan tasalla olevaa kirjaa elämästä ja maailmankaikkeudesta, sain päähäni (en edes muista miten) yrittää itse kirjoittaa sellaisen.

Kun ensimmäinen kirjani Kotona maailmankaikkeudessa sitten sai Tietokirjallisuuden Finlandian ja nousi ihan mahdottomaksi myyntimenestykseksi, oli vähän pakko yrittää jatkaa kirjoittamista, vaikka se ei koskaan tulevaisuuden suunnitelmiini kuulunut.

Minkälaisia kirjoja kirjoitat?

Olen joskus luonnehtinut niitä tietopitoiseksi kioskiviihteeksi. En osaa, enkä halua, kirjoittaa vakavan oppikirjamaista tekstiä – vaikka sellaisellakin toki on paikkansa tietokirjallisuudessa. Olen alusta alkaen halunnut saavuttaa lukijoita perinteisen kohdeyleisön ulkopuoleltakin, ja painosmääristä päätellen tyylini on osoittautunut siinä toimivaksi.

Oikeastaan vain jutustelen itseni kanssa läppäri sylissä vailla sen kummempia suunnitelmia tai ennakkoajatuksia. Haluan tuoda lisää tietoa, iloa ja ihmetystä omaan elämääni – ja samalla myös lukijoitteni elämään.

Miten kirjasi syntyvät?

Alitajunnastani puskee esille jokin idea, usein täysin yllättäen ja pyytämättä. Kaiken käsikirjan idean alitajuntani kertoi minulle juuri kun olimme ajamassa vaimo ratissa Pudasjärven keskustan läpi siskon hoteisiin Rovaniemelle. Uutta kirjaa aloittaessani minulla on vain hyvin hämärä aavistus siitä, mitä kaikkea se tulee pitämään sisällään. Ollessani oikein tarmokas ja systemaattinen voin piirrellä yhden aanelosen täyteen ajatuskuplia seuraavan luvun sisällöstä, mutta usein ei ole sitäkään.

Onneksi, ja suureksi kummastuksekseni, kirjoitan käytännössä täysin painovalmista tekstiä, ja vielä aikamoisella vauhdilla. Ajattelu vie aikaa, kirjoittaminen ei. En ole myöskään koskaan osannut korjailla tai hioa tekstiäni, vielä vähemmän kirjoittaa sitä uusiksi – minkä nakutin, sen nakutin. Onnekseni myös kustantajani hyväksyy tämän eikä vaadi tai odota pilkutuksia tai yksittäisiä sanoja suurempia muutoksia.

Minkälaista kirjallisuutta luet?

Tähän voin ilokseni antaa tarkan vastauksen! Muuton yhteydessä kuusi vuotta sitten mittasin kirjahyllyni, ja tässä tulokset.

Scifi, fantasia ja kauhu 18 hyllymetriä, historia 10, sekalaiset tietokirjat 9, matkakirjat 7, kirjallisuus ja kielitiede 6, filosofia, uskonto ja huuhaa (niitä on usein mahdotonta erotella toisistaan, ja siksi ne jakavat samat hyllyt kirjastossani) 6, Folio Societyn hienot erikoispainokset (salainen paheeni) 6, runot 5, esseet 4, perinteinen kaunokirjallisuus 4, sarjakuva-albumit 3, tähtitiede 3, musiikki 1 ja dekkarit 1 hyllymetri.

Päälle tulee sitten vielä toistakymmentä metriä tietosanakirjoja, hakuteoksia ja erilaisia tietoteossarjoja. Kuudessa vuodessa määrä on kasvanut, mutta eri kirjallisuustyyppien suhde on pysynyt samana. Olen jo vuosikymmeniä ostanut jokaisen kirjan, jonka aion lukea.

Minkä tietokirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?

Lähinnä sydäntäni tässä suhteessa ovat ehkä tiedepainotteiset esseet. Amerikkalaiset Henry Thoreau, Loren Eiseley, Stephen Jay Gould, Martin Gardner ja monet muut ovat monessakin mielessä olleet esikuvina omalle kirjoittamiselleni. Suomen kielen sana ”tietokirja” on kovin onneton termi, englannin ”non-fiction” on mukavan paljon kattavampi ja omaakin kirjoittamistani kuvaavampi termi.

Onko liikaa toivottu, että olisin koskaan voinut kirjoittaa Thoreaun Waldenin, mutta ehkäpä Annie Dillardin Pilgrim at Tinker Creekin? No… eipäs kurkoteta liian korkealle edes haaveissa.

Millaisena näet tietokirjan tulevaisuuden?

Mainiohan se on, ei tieto eikä tiedon jano maailmasta koskaan tule katoamaan! Pitkän päälle kaunokirjallisuus voi olla pahemmassa pulassa, koska se on helpompi ”korvata” – huomatkaa lainausmerkit! – esimerkiksi televisiosarjoilla tai tietokonepeleillä.

Ehkä meidän tietokirjoja kirjoittavien kannattaisi yhä enemmän muistaa se, että kilpailemme yleisön vapaa-ajasta somen, television, jalkapallon ja kaljanjuonnin kanssa. Ei pelkästään riitä, että tietokirja välittää tärkeää tietoa, se pitää tarjoilla niin hauskalla ja viihdyttävällä tavalla, että se kuuluisa ”tavallinen lukija” jää koukkuun.

Kuinka tietokirjailija pärjää?

Olen huono vastaamaan tähän, koska en ole koskaan oikein mieltänyt itseäni tietokirjailijaksi. Ennen olin professori ja tutkija, joka vapaa-aikanaan nakutteli kirjoja. Nyt olen eläkeläinen, joka tekee samaa. Toimeentuloni ei ole koskaan ollut kirjoittamisen varassa. Kirjoittaminen on aina pikemminkin ollut mukava harrastus, josta joskus sitten saa rahaakin. Mutta kun kirjoja on myyty yli 200 000 kappaletta, niin onhan niillä provikoilla kieltämättä maksettu aika suuri osa asuntolainasta ja tehty ulkomaanmatkoja, joihin ei muuten olisi ollut varaa.

Sait juuri Warelius-palkinnon ansioistasi tietokirjailijana. Miltä tällainen huomionosoitus tuntuu?

Olin tipahtaa pyllylleni kun puhelin soi ollessani Kajaanin Prisman puutarha-osastolla kesäkurpitsan taimia ostamassa! Ehkäpä juuri siksi, että en miellä itseäni ”oikeaksi” tietokirjailijaksi, en osannut lainkaan odottaa tällaista palkintoa. Mutta Warelius on lähellä sydäntäni, eräänlaisia ”Enon opetuksia” minäkin yritän mukavassa muodossa tarjoilla Suomen kansalle. Toivottavasti en tosin sormi pystyssä setämiehenä, vaan pikemminkin innostuneen pikkulapsen tavoin: ”Äiskä! Tuu kattoon mitä mä löysin!”

Mitä on työn alla juuri nyt?

Vuosien suostuttelun jälkeen Tampereen emerituspiispa Juha Pihkala ja minä lupasimme ryhtyä vielä kolmanteen keskustelukirjeenvaihtoon. Elämän merkitystä etsimässä on syksyn markkinoille tulevan kirjan nimi.

Ursan toiminnanjohtaja ja aikaisemmat kirjani toimittanut Markku Sarimaa tarjosi minulle juuri illallisen Palma de Pyyssä. Meneillään olevaa naiskippareiden purjehduskilpailua katsellessa sovimme siitä, että yritän alkaa nakutella seuraavaa kirjaani kesän aikana. Kirjan ideana (tavanmukaisen hämäränä ja epämääräisenä) on seurata vuosi tieteen edistymistä Nature-tiedelehteä viikoittain lukien, ja pohtia tieteen kaikenpuolista merkitystä elämällemme. Vuoden kuluttua toivottavasti nähdään, miten kävi.

26.6.2020