Tutustu tietokirjailijaan

Anna-Lena Laurén

Hufvudstadsbladetin ja Svenska Dagbladetin Moskovan kirjeenvaihtajana työskentelevä Anna-Lena Laurén on kiinnostunut tavallisten ihmisten tarinoista epätavallisissa olosuhteissa. Itä-Eurooppaa kartoittavista reportaasikirjoista tunnetun Laurénin viimeisin teos, Peter Lodeniuksen kanssa kirjoitettu, Ukraina – Rajamaa antaa ukrainalaisten itsensä kertoa, miltä maassa edelleen jatkuva kriisi tuntuu. Kirja voitti Turun Kirjamessujen Tietokirjaraadin.

Anna-Lena Laurén

Kuva: Lauri Mannermaa.

Anna-Lena Laurén, kuinka sinusta tuli tietokirjailija?

Omasta mielestäni minusta tuli yksinkertaisesti kirjailija. Olen lukeva ja kirjoittava ihminen: lukeminen ja kirjoittaminen ovat minulle tapa elää.

Toimittajana olen kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan sekä kaikenlaisista elämän pienistä nyansseista. Olen kiinnostunut eri ihmisten, kulttuurien ja maiden suhteista. Siitä, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat eri puolilla maailmaa. Sitä tutkiskelen ja siitä kirjoitan.

Minkälaisia kirjoja kirjoitat?

Suurimmaksi osaksi olen kirjoittanut reportaasikirjoja Venäjästä, Ukrainasta, Kaukasiasta ja Keski-Aasiasta.

Miten kirjasi syntyvät?

Ne syntyvät jossain syvällä pääni sisällä, en tiedä miten se tapahtuu. Tapaan ihmisiä, kuulen tarinoita, ajattelen ajatuksia, joskus saan oivalluksia. Eräänä kauniina päivänä ajatus vain puhkeaa päähäni, että tästä aiheesta haluaisin kirjoittaa kirjan.

Kirjoitit Peter Lodeniuksen kanssa teoksen Ukraina – Rajamaa, joka taustoittaa ja kuvaa Ukrainan tilanteen kehitystä vuonna 2013 alkaneista mielenosoituksista tähän päivään. Miten haastattelemasi ukrainalaiset ovat kokeneet maansa sekasortoisen tilanteen?

Se riippuu aika paljon siitä, missä kyseinen ihminen asuu. Jos sattuu asumaan sotatantereella Donbassissa, on kokemus ollut hyvin traumaattinen. Monella ei ole enää edes kotia minne palata.

Jos asuu Kiovassa, voi sota tuntua hyvin etäiseltä. Sekä Kiovassa että lännessä monet ovat katkeria itäukrainalaisille. Heitä pidetään pettureina. Itäukrainalaiset puolestaan kokevat, että nimenomaan heidät on petetty. Tilanne on tässä mielessä hyvin traaginen.

Kirjoittajina teillä oli selkeä työnjako: sinä raportoit tapahtumia paikanpäältä ja Peter kirjoitti taustoittavia tekstejä. Millaisena koit kirjoitusprosessin?

Prosessi oli aika nopea, koska tiesin alusta asti, mistä halusin kirjoittaa. Lisäksi minulla oli paljon materiaalia ja kokemuksia mistä ammentaa. Aina kun saan olla paikan päällä ja tapahtumien keskellä, syntyy paljon sellaista materiaalia, mikä ei mahdu pelkkiin lehtijuttuihin. Niitä halusin sisällyttää tähän kirjaan.

Minkälaisista kirjoista pidät itse?

Luen paljon sekä kauno- että tietokirjallisuutta. Viimeisin lukemani kirja oli Sabine Forsblomin Maskrosgudens barn, romaani suomenruotsalaisesta työväenluokasta Porvoossa. Tällä hetkellä luen Timothy Snyderin Bloodlands – Europe Between Hitler And Stalin -tietokirjaa, joka kertoo Puolan, Ukrainan ja Valko-Venäjän kohtaloista toisen maailmansodan aikana ja varsinkin siitä, miten valtavissa määrin siviilejä tapettiin näissä maissa.

Minkä tietokirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?

En osaa sanoa, sillä en ajattele noin. Jos oikeasti haluan kirjoittaa jonkun kirjan, kirjoitan sen.

Millaisena näet kirjan tulevaisuuden?

Valoisana. Ihmisten halu lukea ei ole vähentynyt viime vuosina, pikemmin päinvastoin. Monet kyllä lukevat eri tavalla kuin aikaisemmin: kärsivällisyys on heikentynyt. Mutta kirjallisuuden voima on silti ennallaan. Sen todistaa esimerkiksi Karl Ove Knausgårdin valtava menestys, vaikka hän kirjoittaakin pitkiä ja joskus aika uuvuttavia romaaneja.

Kuinka tietokirjailija pärjää?

Tällä hetkellä ihan hyvin, kunhan tekee muitakin hommia. Pitää olla kekseliäs.

Mikä on seuraava kirjasi?

Työstämme yhtä Venäjää ja Yhdysvaltoja koskevaa kirjaa erään kollegani kanssa. Sen enempää en tosin asiasta voi tällä hetkellä kertoa.

16.12.2015