Apurahansaajan sosiaaliturva

Apurahat vaikuttavat sosiaaliturvaan lähtökohtaisesti kahdella eri tavalla: apuraha voi evätä tai pienentää tiettyjä sosiaaliturvaetuuksia, mutta toisaalta se voi myös vaikuttaa myöhemmin maksettaviin ansiosidonnaisiin etuuksiin kasvattavasti.

Apurahat ja sosiaaliturva kytkeytyvät yhteen työtulo-käsitteen myötä.

 

Maatalousyrittäjien eläkejärjestelmä

Apurahansaajan sosiaaliturva on kuulunut vuodesta 2009 maatalousyrittäjien eläkejärjestelmä Melan piiriin. Apurahalla työskentelevällä tietokirjailijalla on velvollisuus rekisteröityä eläkejärjestelmään, jos apurahalla työskentely kestää yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta ja yksittäinen apuraha on määrältään vähintään 1 259,53 euroa, mikä vastaa vuosiansiona 3 778,59 euroa (vuoden 2016 tasossa).

Suomen tietokirjailijat ry:n myöntämät puolivuotiset apurahat edellyttävät siis aina Melaan rekisteröitymistä.

Ennen vuotta 2009 myönnettyjen apurahojen osalta järjestelmän piiriin kuuluminen on vapaaehtoista. Maatalousyrittäjien eläkelain MYEL:n piiriin eivät kuulu myöskään alle 18-vuotiaat tai vanhuuseläkkeellä olevat apurahansaajat.

 

Apurahansaajan työttömyysturva

Jos työtön saa apurahan, hänen on ilmoitettava siitä TE-toimistoon. Apurahalla työskentelyn katsotaan usein alkavan siitä päivästä, kun apuraha on nostettavissa. Tällöin poistuu myös oikeus työttömyysetuuteen.

Apurahalla työskentelevä ei siis voi saada samaan aikaan työttömyysetuutta. Jos apurahapäätöksessä ei mainita apurahalla työskentelyn pituutta, apurahansaajan on selvitettävä TE-toimistossa, kuinka kauan apurahalla työskentely kestää. Oikeus saada työttömyysetuutta alkaa vasta apurahatyöskentelyn päätyttyä. Apurahan saajan asema on parantunut viime vuosina, mutta apurahalla työskentelevä on valitettavasti usein yhä väliinputoajan asemassa työttömyysturvan suhteen.

 

Työtulo

Sosiaaliturvaa määritettäessä tärkein käsite on työtulo, jonka määrä vaikuttaa Kelan maksamiin sosiaalietuuksiin ja niiden määrään. Työtulon määrä ratkaisee myös, onko apurahansaajan rekisteröidyttävä Melaan.

Työtuloa laskettaessa on otettava huomioon, että Suomen tietokirjailijat ry:n luovaan kirjalliseen toimintaan myöntämät puolivuotiset apurahat ovat niin kutsuttuja työskentelyapurahoja, joten niistä ei voi tehdä mitään luonnollisia vähennyksiä. Työtuloksi lasketaan siten apurahan kokonaismäärä.

Työtulon osuus apurahasta lasketaan seuraavasti:

Apurahan kokonaismäärästä vähennetään ensin mahdolliset vähennykset. Tämä erotus jaetaan työskentelypäivien määrällä. Lopuksi osamäärä kerrotaan luvulla 360.

Esimerkiksi voidaan ottaa Suomen tietokirjailijat ry:ltä saatu 13 000 euron puolivuotinen työskentelyapuraha. Tästä apurahasta ei voi tehdä vähennyksiä, joten summa otetaan kokonaisuudessaan huomioon laskettaessa työtuloa. Apurahalla työskentelyn pituudeksi oletetaan 180 vuorokautta. Työtulon määrä lasketaan tällöin seuraavasti:

(13 000 euroa / 180) x 360 = 26 000 euroa

Tällaisen apurahan saajan vuotuiseksi työtuloksi katsotaan siis 26 000 euroa. Eli apurahan saaja kuuluu MYEL:n piiriin ja Kelan etuudet määrittyvät tämän 26 000 euron työtulon mukaan, mikäli apurahan saajalla ei ole muita tuloja.