Luento Pieksämäen Sylvi Symposiumi -kirjallisuustapahtumassa 5. syyskuuta 2020 klo 12–17

Hyvä eteläsavolaiset tietokirjailijat

Suomen tietokirjailijat ry ja Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäen kaupunki ja  Kulttuuripappila Sylvi järjestävät yhdessä Sylvi Symposiumi -kirjallisuustapahtuman Poleenissa (Savontie 13, 76100 Pieksämäki) lauantaina 5. syyskuuta 2020 klo 12.00–17.00.

Tietokirjailijoiden luento-osuudessa esiintyy kirjailija, FM Hannu Niklander. Hänen luentonsa käsittelee matkakirjallisuuden historiaa ja nykytilaa muun muassa omien kirjoittajakokemustensa kautta. Tapahtuman muut esiintyjät ovat Asko Hankilanoja, Leena Lehtolainen, Tuire Malmstedt ja Juha Hurme.

Hannu Niklanderin tuotanto käsittää runojen, novellien ja romaanien lisäksi useita matkakirjoja. Häneltä on ilmestynyt 2010-luvulla kolme matkakertomusten kokoelmaa. Trilogian tuorein osa on Euraasian muistot, joka ilmestyi kaksi vuotta sitten. Niklanderilla on myös ollut useita luottamustehtäviä kirjailijajärjestöissä; hän toimi useiden vuosien ajan Suomen Kirjailijaliiton varapuheenjohtajana.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Koronapandemian takia osallistujien määrä on kuitenkin rajoitettu 110 henkilöön, joten kannattaa saapua ajoissa paikalle. Jos koronatilanne muuttuu oleellisesti tapahtuman alla, tilaisuus voidaan siirtää verkkoon. Tästä tiedotetaan erikseen. Koronaan liittyvien matkustusrajoitusten vuoksi allekirjoittanut saattaa osallistua tapahtumaan etänä.

Tervetuloa!

Lisätietoja:
Timo Tossavainen
Etelä-Savon aluevastaava
timo.tossavainen@ltu.se


Yhdistys noudattaa THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.

Ohjeita turvalliseen osallistumiseen:

1.    Ethän tule paikalle kipeänä, tai jos sinulla on vähänkään flunssan oireita. Ethän myöskään tule paikalle, jos olet koronaviruksen altistusketjussa.
2.    Pese tai desinfioi kätesi huolellisesti heti saavuttuasi ja lähtiessäsi.
3.    Pidä vähintään metrin etäisyys muihin. Kiinnitäthän huomiota turvaväleihin myös tilanteissa, joissa syntyy jonoa. Vältä pintojen turhaa koskettelua.
4.    Jos yskit tai aivastat, yskäise nenäliinaan tai hihaan. Heitä nenäliina roskiin. Pese sen jälkeen kädet tai käytä käsidesiä.
5.    Harkitse osallistumistasi erityisesti, jos olet riskiryhmää.