Kevään ja syksyn apurahojen selvittäminen

Kaikista yhdistyksen myöntämistä luovista apurahoista on tehtävä selvitys määräaikaan mennessä selvityslomakkeella.

Lisäksi teoksen nimiön kääntöpuolella tai saatesanoissa pitää mainita, että teos on saanut tukea Suomen tietokirjailijat ry:ltä.

Uutta apurahaa ei myönnetä, ellei yhdistyksen myöntämästä edellisestä apurahasta ole tehty selvitystä.

Apurahan käyttötarkoituksen muuttamiseen on pyydettävä lupa kirjallisesti.

Apurahan selvittäminen

Apurahaselvitys on ilmoitus hankkeen valmistumisesta. Jos julkaisulla on useita tekijöitä, jotka ovat saaneet Suomen tietokirjailijat ry:n apurahan, jokainen selvittää apurahansa henkilökohtaisesti.

Apurahan käytöstä on annettava selvitys apurahan myöntämistä seuraavan vuoden loppuun mennessä.

Jos hanke on tuolloin vielä kesken, lisäaikaa selvityksen tekemiseen voi pyytää vapaamuotoisella hakemuksella yhdistyksen toiminnanjohtajalta (lähetä viesti osoitteeseen toimisto@suomentietokirjailijat.fi ja mainitse arvio siitä, milloin hanke valmistuu).

Selvitys tehdään lomakkeelle. Lataa lomake tästä. Lähetä lomake täytettynä ja allekirjoitettuna toimistoon (Mariankatu 5, 3. krs, 00170 Helsinki).

Aktiivilomakkeen täyttämiseen tarvitset Adobe Acrobat -ohjelman. Jos sinulla ei ole Acrobat-ohjelmaa koneellasi, voit asentaa sen ilmaiseksi Adoben verkkosivuilta.

Puolivuotinen apuraha, Esikoistietokirjan tai Lasten ja nuorten tietokirjan apurahat, Syksyn apurahat:

Selvitykseen kirjataan valmistuneen teoksen julkaisutiedot. Lomakkeen liitteeksi toivotaan julkaisua, johon apuraha on saatu.

Mikäli selvitykseen liitettävän julkaisun lähettää kustantaja, on lähetyksessä oltava tiedot, kenen apurahaselvitykseen julkaisu liittyy. Jos julkaisulla on useita tekijöitä, riittää, että kirjaa lähetetään toimistoon vain yksi kappale.

Tietokirjakritiikin apurahat:

Selvityksessä ilmoitetaan julkaisu tai julkaisut, jossa kritiikit ovat ilmestyneet ja julkaisujen ilmestymisajat. Lisäksi mukaan liitetään kritiikit, joiden kirjoittamiseen apuraha on myönnetty.