Suomen tietokirjailijoiden syksyn apurahat on jaettu

08.12.2023

Suomen tietokirjailijat ry jakoi syksyllä 2023 apurahoina 1 376 500 euroa yhteensä 347 hakijalle. Yhdistys jakaa apurahoja luovaan tietokirjalliseen työskentelyyn kaksi kertaa vuodessa. Hakemuksia lähetettiin syksyn haussa yhteensä 802.

”Yhdistyksen jakamat apurahat ovat tärkeitä tietokirjailijoille, mistä kertoo vuodesta toiseen jatkunut suuri hakemusten määrä. Tuoreen tulokyselymme mukaan euromäärältään pienempikin apuraha koetaan toimeentulon kannalta merkittäväksi”, sanoo Suomen tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja Sanna Haanpää.

Apurahapäätökset valmisteli Suomen tietokirjailijat ry:n apurahatoimikunta, jonka puheenjohtajana toimii Joel Kuortti. Toimikunnan jäsenet ovat Juhana Aunesluoma, Kristiina Holm, Kai Myrberg, Sari Tuuva-Hongisto sekä sihteerinä yhdistyksen toiminnanjohtaja. Yhdistyksen hallitus teki päätöksen apurahansaajista kokouksessaan 4. joulukuuta 2023.

Suomen tietokirjailijat ry:n apurahat rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.

Katso lista apurahansaajista täältä.

Lisätietoja:

Apurahatoimikunnan sihteeri
Sanna Haanpää | Toiminnanjohtaja | Suomen tietokirjailijat ry
sanna.haanpaa@suomentietokirjailijat.fi | 040 5290 626

Ajankohtaista