Markku Löytönen jatkaa Suomen tietokirjailijoiden puheenjohtajana

18.11.2017

Suomen tietokirjailijat ry:n syyskokous valitsi kulttuurimaantieteen professori Markku Löytösen jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana. Puheenjohtajuuskausi on kolmivuotinen, ja Löytönen on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana aikaisemmin kaksi kautta (2012–2014, 2015–2017).

FT Markku Löytönen on koulutukseltaan maantieteilijä. Hän on toiminut Helsingin yliopiston kulttuurimaantieteen professorina vuodesta 1999. Vuosina 2008–2009 hän toimi yliopiston vararehtorina tehtäväalueenaan yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja tietohallintoasiat.  

Löytönen on myös palkittu tietokirjailija. Vuonna 1990 hän sai Tieto-Finlandian, tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ja Vuoden tiedekirja -palkinnon. Tietopöllö-palkinnon hän sai 2004, ja vuonna 2009 Löytöselle myönnettiin Tieto-Lauri-palkinto.

Uudella puheenjohtajuuskaudellaan Markku Löytönen aikoo jatkaa työtä tietokirjallisuuden aseman vahvistamiseksi.

”Tietokirjallisuus on tänä päivänä tärkeämpää kuin koskaan. Tiedon määrä ja tiedon tarve kasvavat nopeasti. Tarvitsemme asiantuntijoita, tietokirjailijoita ja oppikirjailijoita, jotka jäsentävät meille tätä maailmaa kaikkien suomalaisten hyväksi”, Löytönen linjaa.

Suomen tietokirjailijat ry:n syyskokouksessa valittiin myös neljä muuta jäsentä hallitukseen. Hallituksen jäseninä jatkavat erovuorossa olleet tiedeviestintäpäällikkö Markku Heikkilä Oulusta ja kirjallisuustieteen dosentti Päivi Kosonen Turusta. Uutena hallitukseen valittiin kauppaoikeuden professori Rainer Oesch Helsingistä sekä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Annamari Saure Lahdesta.

Lisätietoja:
Jukka-Pekka Pietiäinen  
toiminnanjohtaja, Suomen tietokirjailijat ry
p. 09 4542 2511 tai 050 543 9891
jukka-pekka.pietiainen@suomentietokirjailijat.fi

Ajankohtaista