Tietokirjallisuuden edistämispalkinto Kari Vaijärvelle

Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjallisuuden edistämispalkinto on myönnetty nuortenkirjailija ja kirjastonhoitaja Kari Vaijärvelle (s. 1943). Palkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa. Palkinto on suuruudeltaan 6 000 euroa. Se jaettiin 19. marraskuuta 2010 yhdistyksen syyskokouksen iltatilaisuudessa.

Suomen tietokirjailijat ry:n palkintolautakunnan perustelut ovat seuraavat:

Nuortenkirjailija ja kirjastonhoitaja Kari Vaijärvi on toiminut monessa roolissa kirjallisuuden alalla. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan sihteerinä hän toimi vuosina 1972–2006. Hän on kirjavinkkauksen kehittäjä ja ensimmäisten tietokirjavinkkareiden kouluttaja. Hän on puhunut lukemisen, kirjastojen ja kirjallisuuden puolesta. Erityisesti Kari Vaijärvi on edistänyt lasten ja nuorten tietokirjallisuuden tuntemusta ja kampanjoinut nuorten lukuharrastuksen puolesta. Lisäksi hän on ollut kehittämästä helppolukuista ja selkokielistä kirjallisuutta.

Tietokirjallisuuden edistämispalkinto myönnetään henkilölle, joka on edistänyt ansiokkaasti tietokirjallisuuden ja tietokirjailijoiden asemaa. Palkittavan ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen.