Tietokirjailija Katariina Vuori

Katariina Vuori liekittämässä lettuja. Kuva: Vesa Ranta.

Oululainen Katariina Vuori on koulutukseltaan arkeologi ja fysioterapeutti. Lisäksi hän on purjehtinut yli 60 000 avomerimailia, perehtynyt tulevaisuuden tutkimukseen ja kulttuuriantropologiaan. Tietokirjailijana Vuori on tunnettu etenkin erilaisista ruoka- ja keittokirjoista, joiden teemat varioivat sauna- ja vegeruuasta aina nokkosia ja kukkasia hyödyntävään kokeellisempaan kokkaukseen. Vuoren tuoreimmassa teoksessa Joulumerkkikodin lapset 
(2016) palataan tuberkuloosin aikaan 1930-luvun Suomeen. Vuori on kirjoittanut myös teoksen
 Kourallinen tabuja yhdessä Jonna Pulkkisen kanssa. 


Katariina Vuori, kuinka sinusta tuli tietokirjailija?

Ala-asteella haaveilin kirjoittavani Lucy Maud Montgomeryn tyylisiä romaaneja ja lähetinkin ruutuparerille kuulakärkikynällä kirjoittamani pätkän arvosteltavaksi. Tämän jälkeen toivoin ja sain kirjoituskoneen syntymäpäivälahjaksi. No, esikoisteokseni antoi odottaa vielä muutaman kymmenen vuotta.

Hieman sattumien kautta ajauduin ulkomailla asuessani fysioterapeutin töistä freelancetoimittajaksi. Minua kiinnostivat erilaiset kulttuurit ja ihmisten kokemukset. Luultavasti lähes rajaton ja impulsiivinen kiinnostus tutustua erilaisiin asioihin on suuri tekijä siinä, että ajauduin tietokirjailijaksi. Ja ettei tuotannossani ole äkkiseltään havaittavissa mitään eri teoksia yhdistävää logiikkaa!

Jo 15 vuotta sitten sain päähäni Intian valtamerellä purjeveneen kannella idean keittokirjasta, jossa ruoka valmistetaan saunan kiukaalla. Toteutin kirjan ensin omakustanteena (vuonna 2012) ja esiteltyäni sen Tammen tietokirjapuolen kustannuspäällikölle Tuija Nurmirannalle Helsingin kirjamessuilla samana vuonna solmittiin siitä kustannussopimus. Esikoisteokseksi ehti kuitenkin kiilata itsemurhaa käsittelevä teos Kourallinen tabuja (Atena 2014). Ajatus siitä syntyi moottoritiellä ajaessa. Kirjan teossa työskentelyparinani oli tietokirjailija Jonna Pulkkinen.

Tavallaan tietokirjat ovat olleet luonteva ja laajennettu jatkumo toimittajan työlle: 3500 merkin lehtijutut työstetään, ruokitaan ja paisutetaan kirjoissa satoihin sivuihin, lähteiden määrä voi olla valtava. Edelleen haluan tietokirjojen ohessa tuottaa kaunokirjallista tekstiä. Olen kirjoituskilpailufriikki ja osallistunut useisiin vuosien varrella. Innoittavin saavutus on ollut kolmas sija Maaseudun sivistysliiton Iso siika -kilpailussa novellilla Hopealanttikylki.

Toistaiseksi kuitenkin kahden lapsen äitinä tietokirjojen työstäminen on ollut ajallisesti helpompaa, niitä kun voi tehdä osin järkiperäisesti ja rutiininomaisesti. Romaanityöskentelyssä kaipaan inspiraation vapautta.

Kirjoitustyön rinnalla olen hakenut tukea ja turvaa opiskelusta. Olen opiskellut kirjoittamista – sekä proosa että asiaproosa – Oriveden etäopistossa ja Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Tästä on ollut apua myös kirjailijaidentiteetin osalta. Kuitenkin vielä edelleen tituleeraan itseäni mieluummin kirjoittajaksi kirjailijan sijasta.

Minkälaisia kirjoja kirjoitat?

Hieman itsellenikin yllätyksenä tuotantoni on näköjään ollut kovin keittokirjapainotteista! Olen jo pari vuosikymmentä kerännyt keittokirjoja, etenkin vanhoja sekä sellaisia, joissa on jokin muukin ”juju” kuin vain reseptit.

Reseptien lisäksi kirjoittamissani keittokirjoissa on tieto-osioita. Esimerkiksi Nokkonen-teoksessa (Atena 2015) oli ihana pureutua nokkosen käytön historiaan ja lääketieteellisiin tutkimuksiin. Sama koskee Kukkaisruokaa-kirjaa (Like 2016). Villiä vegeä-kirjassa (readme.fi 2015, yhdessä Sami Tallbergin kanssa) puolestaan tutkimuskohteenani oli suomalainen design. Tuota teosta varten haastattelin suunnittelijoita tai heidän omaisiaan tavoitteena löytää esimerkiksi Sarpanevan tai Virkkalan lempiruokia! Muutamissa kirjoissa, kuten Nokkonen ja Kukkaisruokaa, olen myös itse ottanut valokuvat.

Sekä Kourallinen tabuja että Joulumerkkikodin lapset ovat taas tavallaan sekä perinteisiä tietokirjoja että etnografisia kirjoja   niihin on taltioitu haastattelujen kautta ihmisten kokemuksia. Pidän itse tätä työskentelytapaa antoisana, sillä kokemusperäinen tieto katoaa helposti. Tämän vuoksi olen itse myös omakustanteiden puolestapuhuja: ajatella jos sata vuotta sitten olisi jo ollut niitä! Merkkihenkilöhistoriikkien sijasta meillä olisi nyt upea tavallisen kansan elämästä kertova lähdekirjasto.

Kuinka kirjasi syntyvät?

Alussa on hullunkurinen idea, joka syntyy arjen ajatuksista ja pulmista. Tai kuten Saunakeittokirjan kohdalla, oma mummoni: hän savusti järvestä pyydettyä lahnaa saunan kiukaan tulipesässä. Joulumerkkikodin lasten osalta innoittajana taas oli tietojen niukkuus: törmäsin aiheeseen aivan sattumalta netin keskustelupalstalla, jossa joulumerkkikodissa vauvana ollut yritti etsiä aiheesta tietoa. Parin päivän laihatuloksisen googlailun jälkeen päätin itse paikata tämän tietopuutteen.

Kun idea ja kustannussopimus ovat realisoituneet, työ on lähdeaineistossa kahlaamista, päänsisäistä lentoa, tuoliin juurtumista ja kukinnan lannoittamista kahvilla. Onneksi sain Suomen tietokirjailijoilta laiteapurahan, jonka käytin sähköpöydän ja satulatuolin hankintaan. Nämä tekevät tuoliin juurtumisesta mukavamman kokemuksen.

Millaisista kirjoista pidät itse?

Olen melko kaikkiruokainen kirjojen suhteen. Pidän hyvistä elämänkerroista ja taidokkaasti asiaproosaksi väritetystä tietopainotteisesta kirjallisuudesta. Romaaneja luen eniten. Tällä hetkellä luvussa on Riitta Jalosen Kirkkaus, joka kertoo uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen elämästä, Antti Heikkisen Risainen elämä: Juice Leskinen 1950–2006, sekä Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija, jonka sain häneltä Oulussa muutama viikko sitten pidetyn tietokirjailijatapahtuman yhteydessä.

Minkä tietokirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?

Teos, jota ihailen ja jota haluaisin osata matkia, on J. H. Fabren (1823–1915) Muistelmia hyönteismaailmasta. Se on kirjoitettu lähes satumaisella tyylillä, vaikka kyseessä onkin selvitys hyönteisten tavoista ja vaistoista. Ylipäätään arvostan tieteen ja tiedon popularisointia lähes lyyriseksi tekstiksi; kun kirjoittaja on rentoutunut aiheen parissa niin, että osaa kuvailla sitä kolmiulotteisesti.

“Yhtä huomiota herättävä kuin perhonenkin on sen vihertävänkeltainen toukka, jonka mustankarvaisten ihonystermien päissä on turkoosinsiniset helmet. Sen kotelo on luja, ruskeanvärinen, ja siinä on merkillinen rysänmuotoinen ulostulosuppilo.”

J.H Fabre “Riikinkukkokehrääjät kosimassa” teoksesta Muistelmia hyönteismaailmasta.

Kuinka tietokirjailija pärjää?

Henkisesti hyvin, rahallisesti niukasti! Pärjää, kunhan mitoittaa kulut ja haaveet tulojen mukaan. Apurahat helpottavat aika-ajoin elämää, ja pahimpina aikoina voin myös tilkitä puutteita freelancetoimittajan töillä. Lisäksi vedän ala-asteikäisille satukerhoa, josta siitäkin maksetaan pientä korvausta.

Hieman onnekkaasti Saunakeittokirjaa on myös myyty ulkomaille käännöksinä. Tämä tuntuu hieman bonukselta, kun jo kertaalleen tehdystä työstä saa ikään kuin lisäpalkkion.

Mitä on työn alla juuri nyt?

Hieman edelliseen kysymykseen viitaten työn alla on köyhyysaiheinen tietokirja, jossa jatketaan etnografian poluilla eli kirjaan on haastateltu köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä. Heidän arkeaan peilataan köyhyyskeskusteluun, tutkimuksiin ja yleisiin käsityksiin esimerkiksi onnesta. Mukana on myös omia kokemuksiani.

Loppumetreillä, taiton oikolukua vailla on lasten keittokirja, jonka olen tehnyt yhdessä kokki Jarkko Kääriäisen kanssa. Kirjassa kontollani oli tekstien työstäminen ja valokuvaus.

Työstän myös keväällä 2017 julkaistavaa romaania sekä loppuvuodesta 2017 julkaistavaa vesitorniaiheista tietokirjaa. Senkin aihe tuli varsin sattumalta: vierailin vuosi sitten Oulussa myynnissä olleessa Intiön vesitornissa ajatuksena tehdä siihen liittyvä romaani. Tornin sisäseinissä oli satoja seinäkirjoituksia alkaen valmistumisvuodesta 1927. Oli Irmaa, Juhania, Tommia ja Sotamies Bergmania. Mitä he siellä olivat tehneet? Tässäkin aiheessa törmäsin nopeasti siihen, ettei vesitornin historiasta ole saatavilla tietoa kovinkaan helposti.

Kirjoittamisen tukena ja vastapainona suoritan parhaillaan myös Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen aineopintoja. Haaveilen myös aloittavani kirjoittamisen ohjaajan opinnot keväällä 2017.

 

4.10.2016

Katariina Vuori on tietokirjailijavieraana 100 merkittävää suomalaista tietokirjaa -näyttelyn avajaisissa Pyhäjoella 5.10.2016