Tietokirjailija Jouni Laaksonen

Jouni Laaksonen hiihtovaelluksella Muotkatunturin erämaassa. Omakuva.

Kuhmossa asuva tietokirjailija Jouni Laaksonen työskentelee vapaana toimittajana. Hän on kolunnut kaikki Suomen kansallispuistot, erämaat ja merkittävimmät retkikohteet ja suorittanut myös erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon. Laaksosen kirjat, kuten Suomen retkeilyopas (yhdessä Juhani Nurmen kanssa), Luontoelämysten Suomi ja Retkeilijän kansallispuistot, ovat alan perusteoksia, joita kukaan retkeilijä tai vaeltaja ei voi jättää huomiotta. Laaksonen on myös yksi vuoden 2016 Tietokirjailijapalkituista.

Jouni Laaksonen, kuinka sinusta tuli tietokirjailija?

Vappuna 1999 olin hiihtovaelluksella Inarissa ja mietin vetistä suota ylittäessäni, miten hankalaa tuolloin oli löytää tietoa vähemmän tunnetuista autiotuvista. Retken jälkeen perustin nettiin Autiotuvat on-line-sivuston, johon siemeneksi listasin itse tuohon mennessä käymieni reilun sadan autiotuvan tiedot. Kanssaretkeilijöiden avustuksella tietokanta moninkertaistui nopeasti hyvin kattavaksi.

Vuonna 2001 olin käymässä Editassa jossain muissa asioissa, kun kustantamossa töissä olleen Seppo J. Partasen kanssa tulivat autiotuvat puheeksi. Nyt olin käynyt jo reilulla parillasadalla tuvalla, ja Seppo vakuuttui nopeasti siitä, että tunnen Pohjois-Suomen autiotuvat varsin tarkkaan. Hän ehdotti, että tehdään aiheesta kirja. Edellisen autiotupaoppaan julkaisemisesta oli vierähtänyt yli vuosikymmen. Näin syntyi ensimmäinen kirjani Autiotuvat - Pohjois-Suomen tuvat ja tarinat, johon Seppo kirjoitti autiotupien historiaa koskevan luvun.

Minkälaisia kirjoja kirjoitat?

Olen niin onnekkaassa asemassa, että viimeiset viisitoista vuotta rakkain harrastukseni on ollut myös työni: retkeilen huvikseni ja työkseni. Kaikki kirjani käsittelevät retkeilyä Suomessa ja hämmästelen jatkuvasti, miten näinkin suppeasta aihepiiristä on syntynyt jo kaksitoista kirjaa. Jokaisessa aihe on toki erilainen: Erämaat esittelee laajimmat erämaamme, Retkeilijän opas retkeilyssä tarvittavat tiedot ja taidot eli Lapsiperheen retkeilyopas parhaat perheretkikohteet ja niin edelleen.

Olen alun perin koulutukseltani diplomi-insinööri. Tekniikka ei kuitenkaan tuntunut omalta alaltani. Sen jälkeen lähdin eräopaskurssille, mikä on yksi elämäni parhaista päätöksistä. Ei minusta opastakaan tullut, mutta kurssi viitoitti minulle tien siihen, miten voisin tehdä harrastuksestani työn. Kun ensimmäisen kerran kirjoitin lehtiartikkelin retkeilystä, se tuntui heti siltä, että tätä minä haluan tehdä.

Toivon myös, että pystyn omalla vähäisellä panoksellani vaikuttamaan yleiseen ilmapiiriin ja meidän ihmisten asenteisiin. Meillä on vain tämä yksi maapallo käytettävissämme, mutta siltä ei jatkuvaa talouskasvua ihannoivassa kerskakulutusyhteiskunnassa juuri tunnu. Kaikissa teoksissani koetan retkeilytietouden ohessa puhua luonnon puolesta.

Miten kirjasi syntyvät?

Usein idea kirjaan syntyy vaelluksella. Patikoin tai hiihdän, ehkä sillä kertaa yksin, ja ajatukset leijailevat vapaasti. Jostain lennähtää idea, jota erämaan rauhassa on hyvä kehitellä eteenpäin. Sitten työpöydän ääressä idea jalostuu sisällysluettelohahmotelmaksi ja kirjasuunnitelmaksi, joita esitän kustantajalle. Olen onnekseni saanut lähes kaikki kirjaideani myös eri kustantajien kanssa toteuttaa. Ymmärrän hyvin, että näin ei suinkaan aina ole.

Millaisista kirjoista itse pidät?

Luen paljon, tai paremminkin luemme koko perhe paljon. Eniten luen dekkareita, tiettyjen tekijöiden fantasiakirjoja ja historiallisia romaaneja. Toisaalta, edes etäisesti omaa alaani sivuavat tietokirjat ovat usein hyvin kiinnostavia. Niitä luen muistiinpanovälineiden kera, mikä ei vähennä lukunautintoa.

Minkä tietokirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?

Esimerkiksi Samuli Paulaharjun kyky kerätä menneen maailman ihmisiltä muistitietoa, uskomuksia, ja koko puheenparsi, on hyvin vaikuttavaa. Olisi hienoa osata kerätä tuolla tavalla tietoa, mutta tiedän, että en olisi sellaisessa hyvä. Sompio ja muut Paulaharjun teokset koukuttavat sekä tietosisällöllään että kirjoitusasullaan.

Millaisena näet kirjan tulevaisuuden?

Kaikesta digitaalisesta kehityksestä huolimatta pidän painettua kirjaa edelleen nyt ja tulevaisuudessa hyvänä formaattina. Tietokirjassa alan asiantuntija on koonnut otsikon aiheesta kaiken mielestään oleellisen yksiin kansiin. Kirjaa voi lukea missä vain, se ei ole riippuvainen sähköstä. Ja kirjaa on mukava lukea, itse en ole oppinut samalla tavalla pitämään ruudulta lukemisesta.

Toisaalta e-kirjasta haluaisin edelleen tietää lisää. Miksi se on vieläkin niin marginaalissa, ainakin Suomessa?

Kuinka tietokirjailija pärjää?

Ihan hyvin, tuloni ovat täysin riittävät – joskin menonikin ovat pienet. Olen niin työajan käytön kuin tulojenkin suhteen aika lailla puoliksi vapaa toimittaja ja puoliksi tietokirjailija. Tulot ovat epäsäännölliset ja realisoituvat monesti vasta pitkästi jälkikäteen, mutta se ei minua haittaa. Apurahat ovat oleellisen tärkeitä, suuri kiitos kaikille niille tahoille, jotka apurahoja jakavat. Kuukausipalkkaa olen nauttinut viimeksi joskus kymmenisen vuotta sitten, ja sitä en kaipaa hiukkaakaan. Nautin vapaudesta.

Sait lokakuussa yhdistyksen myöntämän Tietokirjailijapalkinnon tunnustukseksi korkeatasoisesta tietokirjallisuutta. Miltä tämä tuntuu?

Palkinto tuli yllätyksenä ja se tuntuu erittäin hyvältä. Koen, että koko oma kapea erikoisalani, retkeilykirjallisuus, sai tunnustusta. Kiitos!

Mitä on työn alla juuri nyt?

Jätin alkusyksyllä käsikirjoituksen kustantajalle, ja nyt on käynnissä kustannustoimituksen, oikoluvun, taiton ja oikoluvun vaihe. Kirja Hanki hohtava alla - Umpihankihiihtäjän kirja ilmestyy helmikuussa 2017.


30.11.2016


Tietokirjailijapalkinnot 2016 myönnettiin Anu Hopialle, Teemu Keskisarjalle, Jouni Laaksoselle, Helena Telkänrannalle ja Kirsi Vainio-Korhoselle