Tekijänoikeus kirjalliseen teokseen

Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeuslain 1 §:n mukaan tekijänoikeus teokseen. Tekijä on se luonnollinen henkilö, joka on luonut teoksen. Tekijänoikeussuojan saava teos voi olla muun muassa kaunokirjallinen tai selittävä kirjallinen tai suullinen esitys.

Kaunokirjallisia teoksia ovat esimerkiksi novellit, runot, päiväkirjat, muistelmat ja kirjeet. Selittäviä kirjallisia teoksia puolestaan ovat tietokirjat, oppikirjat, esitteet, käyttöohjeet, mainokset, työelämässä syntyvät muistiot, raportit ja muut vastaavat teokset. Kirjallisia teoksia ovat myös esimerkiksi kartat ja muut selittävät piirustukset sekä rakennuspiirustukset.

Niin kaunokirjallisten kuin selittävienkin kirjallisten teosten on suojaa saadakseen oltava itsenäisiä ja omaperäisiä luomistyön tuotteita eli ylitettävä ns. teoskynnys. Teoskynnys on kirjallisten tuotosten osalta alhainen, joten lähes kaikki kirjallisessa muodossa olevat luomistyöt saavat tekijänoikeussuojan. Tekijänoikeussuojan saamiseksi ei arvioida teosten laadullista tai taiteellista arvoa, eikä merkitystä ole myöskään sillä, kuinka kauan teoksen tekeminen on kestänyt tai muillakaan vastaavilla seikoilla.