Sopimuslisenssit
Sopimuslisenssillä tarkoitetaan tekijänoikeuslaissa säädettyä oikeudellista järjestelyä, joka mahdollistaa laissa määritellyissä tarkoituksissa sopimisen teosten käytöstä tekijöitä laajasti edustavan, opetusministeriön hyväksymän järjestön kanssa. Järjestö sopii teosten käytöstä edustamiensa tekijöiden puolesta. Järjestö vastaa myös järjestön ulkopuolisten tekijöiden esittämiin vaatimuksiin teosten käytöstä, sillä teosten käyttöluvat oikeuttavat käyttämään myös sellaisten tekijöiden aineistoja, keitä järjestö ei edusta.
Kirja-alalla teosten käyttölupia hallinnoivia järjestöjä ovat Kopiosto ry ja Sanasto Ry. Kopiosto myöntää teosten käyttölupia valokopiointiin ja julkaisujen digitaaliseen kopiointiin. Sanasto myöntää lupia teosten tv- ja radiokäyttöön.
Valokopiointi
Tekijänoikeuslain 13 §:n mukaan julkaistusta teoksesta saa valmistaa kappaleita valokopioimalla tai vastaavin menetelmin sopimuslisenssin nojalla. Kopioston valokopiointiluvat sisältävät valokopiointioikeuden lisäksi oikeuden rajoitetusti tulostaa aineistoa Internetistä tai muusta digitaalisesta lähteestä.
Kopiosto myöntää valokopiointilupia oppilaitoksille, valtiolle, kunnille, kuntayhtymille, kirkoille, muille uskonnollisille yhteisöille, yrityksille ja järjestöille. Kopiosto kerää käyttökorvaukset valokopiointiluvan saaneilta tahoilta ja tilittää ne jäsenjärjestöilleen, jotka jakavat ne edelleen jäsenillensä esimerkiksi apurahoina. Tekijänoikeuslain 12 §:n nojalla muutaman teoskappaleen kopiointi yksityiseen käyttöön on sallittua ilman lupaa, muuten teosten kopioimiseen tarvitaan lupa.
Digitaaliset käyttöluvat
Oppilaitokset voivat hankkia keskitetyn Digiluvan Kopiostosta. Kopioston myöntämällä koulukohtaisella luvalla näiden oppilaitosten henkilökunta ja opiskelijat voivat esimerkiksi skannata painettuja julkaisuja käytettäväksi opetuksessa, tutkimuksessa sekä opinnäyte- ja harjoitustöissä. Skannattua aineistoa voi käyttää esimerkiksi opetusmonisteessa tai PowerPoint-esityksessä. Digilupa sisältää myös digitoinnin lisäksi myös digitaalisen kopioinnin.
Teosten tv- ja radiokäyttö
Teosten tv- ja radiokäyttölupien myöntäminen perustuu tekijänoikeuslain 25 f §:n 1 ja 3 momentteihin. Sanasto myöntää lupia kirjallisten teosten käyttöön radio- ja televisio-ohjelmissa sekä teosten lähetystekniseen tallentamiseen. Sopimus kattaa sekä kotimaisen että ulkomaisen kirjallisuuden käytön radiossa ja televisiossa. Kirjallisuuden alan teoksia ei ole lupa käyttää radiossa eikä televisiossa ilman Sanastolta hankittua sopimuslisenssilupaa.
Teoksia käyttävä lähettäjäyritys raportoi teosten käytöstä sekä tilittää teosten käyttämisestä maksettavat korvaukset Sanastolle. Sanasto tilittää korvaukset edelleen niihin oikeutetuille tekijöille.