Kunniajäsen Osmo A. Wiio on kuollut

21.2.2013

Suomen tietokirjailijat ry:n kunniajäsen Osmo A. Wiio on kuollut 85-vuoden iässä. Wiio oli yksi Suomen tietokirjailijat ry:n edeltäjäjärjestön Tietokirjailijain Liiton perustajajäsenistä vuonna 1961. Hän toimi myös liiton ensimmäisenä taloudenhoitaja ja myös sihteerinä vastikään edesmenneen Keijo Immosen jälkeen vuodesta 1963 alkaen.

Tietokirjailijain liiton luottamustehtäviin tullessaan Wiio oli Yleisradion tiedetoimittaja, josta tehtävästä hän siirtyi STTK:n tiedottajaksi. Jättäytymistään syrjään yhdistyksen luottamustehtävistä hän perusteli sittemmin päätyönsä kiireillä.

Wiiosta tuli yksi merkittävimmistä suomalaisista viestinnän tutkijoista, jonka kirjoittamat oppikirjat ovat saaneet laajan lukijakunnan. Hän toimi viestinnän professorina ja oli yhden nelivuotiskauden myös kansanedustajana.       

Wiio lahjoitti kuuluisat Wiion lait inhimilliset viestinnästä (1976-1978) kehystettynä tauluna Suomen tietokirjailijat ry:lle 25-vuottisjuhlapäivänä 2008. ”Viestintä yleensä epäonnistuu -  paitsi sattumalta”, todetaan lakien ensimmäisessä kohdassa.

Osmo A. Wiio nimitettiin Suomen tietokirjailijat ry:n kunniajäseneksi vuonna 2001. Yhdistys kunnioittaa merkittävän tieto- ja oppikirjailijan muistoa.